Tiede on yksi, yleensä hyvä, tapa tietää. Tieteestä puhuminen yhtenäisenä ja luotettavana
tiedonlähteenä on kuitenkin ongelmallista. Jotkut tieteen tuloksista ovat luotettavia ja hyvin
testattuja, jotkut spekulaatiota, jotka esitetään populaaritasolla kritiikittä tieteen luotettavana
tuloksena. Joskus tieteenä esitetyt väitteet ovat silkkaa vääristä taustaoletuksista johtuvaa puppua.
Useat tieteentekijät halveksivat filosofiaa eivätkä tästä syystä huomaa taustaoletustensa ja
maailmankatsomuksensa vaikutusta suuria väittämiä tehdessään. He esittävät huonon filosofiansa
tulokset tieteenä. Ole kriittinen kaikkea tieteenä esitettyä kohtaan, pyri miettimään, mitä on oikeasti
todennettu ja mikä osa väitteissä johtuu tutkijoiden maailmankatsomuksesta tai ennakkoluuloista.
Tiede ei ole demokraattista eikä aina kovin itsekriittistä. Tutkijan pätevyys mitataan artikkeleiden
määrällä vertaisarvioiduissa lehdissä. Mikäli alan tutkijat eivät pidä artikkelisi johtopäätöksistä,
artikkelia on vaikea saada julkaistua. Myös muut syyt rohkaisevat samanmielisyyteen. Jo yhden
henkilön tutkimusprojekti maksaa puoli miljoonaa. Kuka päättää kuka saa tutkimusrahoja tai
pysyvän tutkijan viran? Tyypillisesti alan vanhemmista tutkijoista koostuva raati. Kilpailu on
kovaa, joten raateja on pakko miellyttää.
Yksi suurimmista nykytieteen filosofisista ongelmista on naturalismi. Naturalismin mukaan
tieteessä voidaan sallia vain luonnolliset selitykset. Nykytutkimus pakottaa luonnollisen selityksen,
tai vähintään spekulaation, kaikkeen, toimi se tai ei. Koska vaikkapa makroevoluutioteoria koetaan
ainoana luonnollisena selityksenä elämälle, se koetaan ainoaksi tieteelliseksi vaihtoehdoksi, eikä
sitä alisteta kritiikille. Yliluonnollinen selitys voi olla totta, mutta se ei ole tieteellistä. Luonnollisia
syitä on toki helpompaa tutkia, mutta entä jos tämä kouristuksenomainen oletus ei olekaan totta?
Eikö tieteen pitänyt olla totuuden etsintää? Ehkä, mutta nykytiede ei sitä ole, ainakaan suurissa
kysymyksissä.
Pieni joukko tutkijoita kyseenalaistaa naturalismin, pitäen älykästä suunnittelua (intelligent
design, ID) esillä tieteellisenä selityksenä. Jos älykäs toimija voidaan esittää selityksenä auton
rakenteelle, toimivalle ohjelmakoodille, arkeologiselle löydölle, tai rikospaikan asiantilalle, miksei
samoin voida tehdä biologiassa tai universumin alkuperää tutkittaessa? Kun suunnittelu sallitaan
selityksenä, suunnittelijan jälkiä näyttää löytyvän joka puolelta aina hyvin suurista asioista hyvin
pieniin. Näistä esimerkkejä ovat vaikkapa
• Universumin juuri sopiva laajeneminen, massan sopiva tasaisuus sekä entropia
• Galaksimme, aurinkomme ja maapallon ominaisuudet
• Elämän usean osan systeemit, jotka eivät anna valintaetua ennen kuin koko systeemi on
valmis.
• Elämän ohjelmakoodi sekä DNA:n ja proteiinien ominaisuudet
• Alkuaineiden ja molekyylien ominaisuudet, erityisesti vesi, hiili ja happi
• Hiukkasfysiikan ja kvanttifysiikan lait mahdollistavat alkuaineiden olemassaolon.
ID on tarpeellinen kriittinen vastavoima puolisokealle mutta aina itsevarmalle tieteelliselle
naturalismille. ID on lisäksi mahdollistanut esimerkiksi evoluutioteorian rajojen testaamisen, sillä
ID:n alla evoluutioteoriaa ei enää pidetä ainoana mahdollisena selityksenä elämälle.
V. Palonen
